Safire Mökki mainos

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Problem....

Lintukodossamme on ongelmia. Joko isompia taikka pienempiä. Vielä ei ole varmuutta ongelman laadusta ja koosta. Perjantaina sain puhelun että veneemme on vesillä ja moottorin kevät huoltoa tehdään. Eli saisimme menneenä viikonloppuna veneen ajoon. Toisin kävi. Uudessa puhelussa kävi ilmi että Diesel on väärällä puolella tankkia. Polttoaine pumpun korvilta valuu naftaa pilssiin minne se ei siis kuulu. Parin ämpärillisen verran sitä olikin jo pilssissä ennen kuin tankit suljettiin. Ilmeisesti ja toivottavasti kyseessä olisi vain pieni tiivistevuoto..... No, niin tai näin. Emme siis ole vielä päässeet veneilemään tänä kautena.
 
Tästä johtuen meillä jäi paljon aikaa tehdä muutakin viikonlopun aikana. Ensin juhlimme yhden lapsen valmistumista ammattiin ja kahden lapsen kevätjuhlaa. Tuli syötyä herkkuja oikein runsaasti. Sunnuntaina kun emme menneet veneilemään pääsimme leikkimään lasten kanssa Dronella. Tämä oli meidän koko perheen ajatus kuvaamisesta ja yhdessä olemisesta.  Pieni harrastustoimintahan pitää mielen virkeänä. Nyt on hyvä harjoitella tätä ennen kuin pääsemme "tosi" toimiin merellä. Olisi mahtava päästä kuvaamaan kesän saarikohteita "lintu perspektiivistä". Ja ainakin meidän talouden on yllättänyt mitä kaikkea voi tällä kuvata ja kuinka tarkkaa kuvaa tuo tekee.....


Ja jäihän meille sunnuntaina muutakin tekemistä. Pojan joukkue haastoi aikuiset ja sukulaiset vesipallo peliin. On varmaan viimeinen kerta kun aikuiset voittavat. Nuo reilu 10-vuotiaat lapset on todella mahtavia pelaajia. Aloittivat 2-0 pelin ja lopulta me pääsimme peliin mukaan. Aikuiset olivat lopulta lähes hukkuneita altaan pohjalla kun lapset ihkuivat vielä parasta virtaansa.

On se mukavaa kun voimme harrastaa erilaisia asioita yhdessä perheenä.....

2 kommenttia:

  1. Ohnou... Tsemppiä veneen korjaamiseen ja veneettömyyteen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ollaan jo lähellä että pumppaamme gummibaatin jolla lähdetään vesille. Mahdollisesti voisi ottaa jonkin kanootinkin että pääsisi merelle. Onneksi korjaaja kertoi ettemme joudu olemaan kauaa veneettä

      Poista