Safire Mökki mainos

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Odottavan aika on todellakin pitkä....

Olemme olleet taas Leaninan luona Kråkössä. Menneenä viikonloppuna rapsutelimme veneen pohjan sekä maalasimme pohjan  myrkkymaalilla. Olen päätynyt käyttämään Hempelin maaleja ihan siitä syystä kun kauan sitten veneessämme sellaista oli. Kaverin veneessä kun ei ollut olivat pohjat melkoisen erilaisia syksyllä. Meillä puhdasta ja heillä "partaa".... Mutta onhan tuossa veneenpohjassa maalattavaa, on ulokkeita ja pukkien kohdalta ahdasta. Onneksi minulla oli kaveri apuna. Siltikin tulivat jalat sekä selkä kipeiksi uusista liikkeista.
 
Kävimme myös katsomassa venettä sisältä. Ja paikat näyttivät siisteiltä ja uusi lattia todelta mahtavalta. Myöskin Kipparinna antoi tälle lattialle kiitokset. Ehkä vähän kaipaa vielä pesemistä ennen varsinaista kauden alkua. Sisällä pyörähdyksen jälkeen olikin sitten aika tarttua rätteihin ja vahata veneen kyljet. Kaksistaan hommaan ei mennyt enempää kuin 3,5 tuntia. Mutta nyt kelpaa katsella omaa peilikuvaa veneen kyljestä. Ehkä jossain vaiheessa pitäisi maalata kyljetkin uusiksi.  Vanhassa veneessä ei tekeminen koskaan lopu.
 
Kipparinna kun on taas käynyt melomassa niin on törmännyt talven tuhoihin. Yksi paikka jossa käymme joka vuosi on Porkkalan niemessä Nurmijärven ulkoilualueen laituri. Näistä kuvista on nyt aikaa pari viikoa. Laituri on saanut siipeensä talven aikana. Toivottavasti saadaan kesäksi kuntoon... Täällä on ollut rauhallista odotella kelin rauhoittumista Porkkalanselällä.

 Meillä on siis veneemme vielä kuivilla ja odottelemme kieli pitkällä ensinmäistä ajeluamme tälle kaudelle. Toivottavasti saamme kauniin ilman retkelle Kråköstä Espooseen.


2 kommenttia:

  1. Meilläkin meni Fammari veteen vasta nyt viime viikonloppuna. Vielä on kevät töissä vähän viimmeisteltävääkin vesillä. Ei hätä mitä, veneilykausi on vasta tuloillaan.

    VastaaPoista
  2. Meillä otettiin vähän lisä aikaa moottorin korjaamiselle. Toivottavasti tulevana viikonloppuna onnistaisi....

    VastaaPoista