Safire Mökki mainos

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Mä haluaisin, mä haluaisin ....

"Kaukaa, mastot esiin uivat takaa usvan niinkuin maasta menneisyyden.
Kaukaa, kajuutasta soitto kaikuu, tuuli kantaa tanne sävelen.
Kaukaa, uivat laivat valkolaivat maasta jonka unhoittuneen luulin.
Takaa usvaverhojen, takaa maitten merien, takaa vuorten, maitten merien.
Kerro mistä laivat myotätuulen purjeisiinsa saivat.
Mulle tuovatko ne viestin vielä jostain kaukaisen.
Kerro uivatko mun luokseni, näin lapsuudesta laivat.
Kun lumivalkolaivat uivat sieltä lailla pilvien.
Kun lumivalkolaivat uivat sieltä lailla pilvien."  (Laivat) Rauli Badding Somerjoki

Taas on vierähtänyt aikaa siitä kun viimeeksi pääsimme veneilemään. Toisaalta taas ollaan lähempänä sitä hetkeä kun pääsemme taas vesille. Tuo Baddingin kappale vie ajatukset uuteen veneeseemme. Nyt meillä on pieni mahdollisuus kulkea purjeen avustamana. Eihän se vielä ole purjehdusta mutta vähän erilaista menoa kuin tähän saakka meillä on ollut. Ja erilaista on rantautuminenkin. Nyt voimme kokeilla lankonkia, helpottaa ainakin koirien kanssa kulkemista. 

Vene nukkuu Kråkössä ansaitsemaansa talvi unta mutta meillä sormet syyhyävät veneen laittoon kovasti. Viimeeksi käydessäni uudella veneellämme otin mukaan sieltä verhot ja ohjaamon patjat. Ajatuksella että, pesen verhot ja uusin nuo pehmusteet. Joten lauantaina tavatessani verhoilijan (couros) annoin nämä patjat hänelle. Hän palautti ne samantien minulle kun sanoi että, kannattaisi pestä päälliset ennen kuin tehdään uusia. Patjat olivat niin hyväkuntoiset hänen mielestään. Eipä siinä sitten muuta kuin päälliset pois ja koneeseen. En uskonut silmiäni kun sain pestyt päälliset taas käsiini. Ovat ihan uuden veroiset. Ja taas säästin rahaa uusiin hankintoihin veneeseen. 

 No sitten lipputanko joka tulee veneeseen. En ole aivan varma kumpi on pidempi; poikamme vai lipputanko. Tuon hion ja lakkaan tässä lähiaikoina. Saan taas tuntumaa lakkaamiseen. Se tunne kun näkee saavansa jotain aikaiseksi on hieno. Ensin puu menee aivan haaleaksi hiekkapaperin jälkeen ja kun lakkapinnat ovat valmiita niin johan kiiltää tuokin. En ole aivan varma onko seurallamme tarpeeksi isoa lippua tuohon tankoon.....  Albatross / Vilkkaassa oli lyhyempi tanko kuin sitä edellisessä Nordic 81:ssä. Eli meillä oli nyt menneenä kesänä pieni seuran lippuliehumassa. Kyllä sekin komealta näytti  kuten voi huomata kuvasta.

Ja nyt kun kevät alkaa tulla oikein tohinalla niin on aika ajatella veneen kasvitarhaa. Mitä kaikkea mahtuisi tuohon ruukkuun? Tilli, persilja, salaattia..... Ehdotella saa ja kannattaa. Multa on jo hankittu, vain siemenet puuttuvat.

Tarinaa meidän veneilyistä myös oheisesta linkistä. ( OP Talous )



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti