Safire Mökki mainos

maanantai 14. joulukuuta 2015

Aatoksia, aatoksia....

Merimies ei pyydä myötätuulta.
Hän opettelee purjehtimaan.
                            G.Lindberg (1815-1929)


Tässä jo päättyneellä viikolla mietiskelin taas "yllättäen" veneilyä. Nyt oli lähestymis suuntana navigointi ennen ja nyt. Meidän satamassa on ollut Museoviraston valtuuttamia tutkijoita kaivelemassa hylkyä. Nuottalahden hylystä löytyy lisää tietoa mm. Suomenojan Luonto sivuilta. Miten tällainen laiva on päätynyt silloin syrjäiseen Espooseen upoksiin?  Mutta palataakseni navigointiin. Meillä veneilijöillä on nyt käytettävissä hienot kartat paperisina ja lisäksi sähköisinä. on plottereita, kännyköihin ja  tableteihin, ym saatavia karttaohjelmia kuten Loistonavigointi. Meille tuo joulupukki uudet kartat uuteen veneeseen.  1600-1700 luvuilla ei ollut saatavilla mitään sähköisiä apuvälineitä ja silti veneilijät ovat löytäneet perille.Veneilijät ja veneet ovat olleet muutenkin aivan toista luokkaa kuin nykyisin.   Vähän tuohon alun lainaukseen viitaten, niin nykyisin me veneilijät olemme vaativampia vallitsevasta säästä. Voin tunnustaa viime kesän hiukan harmittaneen tälläista perhe moottoriveneilijää. Tuulta riitti, usein lisättynä sadekuuroilla sekä viileällä ilmalla. Toki nyt oli purjehtijoille ainakin tuulta tarjolla, ei välttämättä myötätuulta.  


 Kesällä 2014 saimme sitten kyllä nauttia lämpimästä tyynestä kelistä varmaan useamman kesän edestä. Toivottavasti kesällä 2016 olisi näitä kauniita päiviä useammin kuin kuluneena kesänä.  Tätä näkyä olisi kiva katsella useasti uuden veneen kannelta.

Meillä on vielä Albatross / Vilkas myynnissä. Toki Kipparilehden tekemän jutun myötä kysely veneestämme on kasvanut. Onneksi olemme ostaneet uuden veneen jo nyt ettemme ole samassa tilanteessa kuin kaverimme. kaverimme myivät oman veneensä loppukesällä pois ja ovat nyt ostamassa heille uutta. Vuosi sitten tässä venekuumeessa kärsi vaimon siskon perhe ja nyt sitten kaveri perhe.  Veneitähän on Nettivene.com täynnä. Ongelma on siinä että tietää millaisen haluaisi..... Toki sitten kun tietää mitä haluaa niin eihän niitä ole tarjolla kuin muutama.

Aloitin joulun valmistelut jo heinäkuussa 2015. Tuolloin laitoin ensimmäiset marjat äidiltä perityllä reseptillä säilöön. Äiti oli nuorena naisen alkuna Berliinissä työharjoittelussa ja toi rommiruukun reseptin mukanaan. Nyt odottelen innolla jotta saisin korkattua nyt jo valmiin ja täyden ruukun.Yleinsä vasta joulun jälkeen nautimme ensimmäisen kerran tätä lisuketta. Toki tänään aloitan toisen perinteisen tuotteen tekemisen. Nyt siiis mennään meidän reseptinurkkaan.....

Jaloviina "glögi" kuuluu meidän joulun aikaan.

Jaloviina *
2 kanelitankoa
tähtianista
appelsiinin kuoren palanen
neilikkaa
tuoretta inkivääriä
hapanta omenamehua.

Ja nämä kaikki mausteet laitetaan tuonne pulloon uuttumaan noin viikkoa ennen nauttimista. Valmis uutos annostellaan lämmitettyyn omenamehuun ja koristellaan omenalohkolla. Näin saadaan mukava vaalea "glögi". Tätä tuotetta ei siis voi tarjoilla alaikäisille aikä autolla liikkuville. Lisäksi tarkoitus on nauttia glögiä muutenkin vastuullisesti.

2 kommenttia:

  1. Minäkin olen joskus mietiskellyt, että miten on ennen merellä pärjätty kun ei ole ollut kunnon karttoja ja blottereita sun muita härpättimiä. No, oltiin sitä toki useammin karillakin =D. Myös täällä toivotaan ensi kaudelle hieman lämpimämpiä ja tuulettomampia päiviä. Jos niitä tulisi kun yhdessä toivotaan =D. Ihanaa joulun odotusta teidän venekunnalle!

    VastaaPoista
  2. Nuorempana meloimme Hangosta Espooseen. Lähtiessä meillä oli mukana vain autoilijan GT kartta ja kompassi. Tiesimme suunnan jonne lähteä ja noilla apuvälineillä selvisimme kyllä perille. Löysimme jopa halutut paikat vaikka välillä ei aivan ollut paikkamme tiedossa. Tuo kesä oli siihen saakka ollut kuuma ja tyyni. Reissumme aikana sää muuttui ukkoskuuroja ja sadetta sisältäväksi. Porkkalanselkää jouduimme hiukan varoa ja tihrustimme GT karttaa jos vaikka löytäisimme paikan meloa myötätuulessa.

    Nyt on pakko olla mukana kompassi*2, paperiset merikartat, plotteri, kaikuluotain..... Ihan tutkaa emme ole ainakaan vielä hommanneet:)

    Nauttikaa joulun oodtuksesta

    VastaaPoista