Safire Mökki mainos

tiistai 17. marraskuuta 2015

Oppia ikä kaikki?

Jollei mitään olisi tehtävä muun kuin ehdottomasti varman takia, ei uskonnon takia olisi tehtävä mitään, sillä se ei ole varma. (Blaise Pascal)



Nyt olen tarttunut härkää sarvista ja aloittanut eräänlaiset opinnot. Minulla on mahdollisuus osallistua työnantajan kautta EA1-kurssille. Ensimmäinen päivä takana ja vielä toinen mokoma jäljellä. Mutta miksi siis halusin osallistua tähän? Monta vuotta veneilleenä miehenä / isänä / puolisona / kaverina, olen huomannut haluavani varjella minulle tärkeintä asiaa (ihmistä) paremmin. Ensiputaidot on ollut kohtuullisessa kunnossa, mutta lisäkoulutus on aina hyvästä. Ei tätä taitoa hankita sen takia, että olisin ehdottoman varma kaikista ensiapuasiosta, vaan että osaisin toimia tarvittaessa. Nyt kuluneena kesänä ei juurikaan ollut tarvetta kaivella ensiapulaukkua, mutta monena edellisenä kesänä on ollut. Aina ei ole ollut kyse omasta veneilevästä porukasta, vaan olemme voineet tarjota apua muille. Moni side onkin jäänyt matkan varrella milloin mihinkin tarpeeseen. 

Vaikka veneily on monelle luonnosta nauttimista kauniina kesäpäivänä niin aina voi sattua ja tapahtua. Kaunis rantakallio voi olla liukas ja voi iskeä päänsä liukastuessaan. Tai kivi jalan alla pyörähtää alta ja nilkka venähtää. Olisi hienoa jos jokaisessa venekunnassa olisi ainakin yksi ensiaputaitoinen. Itsellänihän tämä on ratkaistu siten, että veneessäni matkustaa aina mukana sairaanhoitaja. Toisessa mukana liikkuvassa paatissa on sitten erilaisella sairaanhoidollisella pätevyydellä varustettu kippari.  



Monesti veneseurat vaativat jäseniltään jonkinlaista pätevyyttä navigoinnista tai veneen ajamisen taidosta. Miksiköhän saaristolaivuri kurssilla ei ole opetuksen yhtenä osa-alueena EA1 kurssia. " Saaristomerenkulun kurssi on Suomen Navigaatioliitto ry:n kurssivaatimusten mukainen liiton laivuriopintojen ensimmäinen taso. Kurssi on peruskurssi, joka antaa perustiedot vesillä liikkumisesta, merikartan käytöstä, paikanmäärityksestä, merenkulun turvalaitteista, reitin suunnittelusta ja vesiliikenteen säännöistä " Suomen navigaatioliitolla on paljon koulutuksia ja mielestäni ensiapu koulutus voisi olla osana esimerkiksi Saaristolaivuri kurssia.

Ehdottaisin veneseuroille ainakin ylimääräisenä koulutuksena SPR:n EA1 kurssia. Talvi on pitkä ja silloin voisi olla aika harjoitella ensiaputaitoja tulevaa kautta ajatellen. Ja toimiihan nuo taidot myöskin täällä rannalla....

1 kommentti:

  1. Erittäin tarpeelliset taidot! Itse olen myös käynyt ja nyt tuntuu, että voisi vallan hyvin taas kerrata asiat. Monta kertaa hyvinkin pienillä nikseillä (kun ne vain on oppunit) voi välttää todellisen katastrofin. Olen samaa mieltä, että veneilytaitojen lisäksi tämä tulisi olla myös pakollinen, tai ainakin vahvan suosituksen alla =).

    VastaaPoista