Safire Mökki mainos

tiistai 12. toukokuuta 2015

Katsastus ja kasvimaa

Arkistokuva:2014
 
Albatrossimme katsastettiin eilen, maanantaina 11.5.2015. Olihan se samalla jännää sekä todella mukavaa. 

Oli hurja kiire ensin töistä kotiin ruokapatojen ääreen. Päivällisellä tulee nähtyä koko perhe kerralla koossa. On mukavaa edes kerran päivässä nähdä ketä kotonamme asuu.... Perheellämme on ajoittain vauhdikkaan tuntuinen ohjelma. Itselläni uinnin valmentamista lapsille ja aikuisille sekä tietenkin vene, Vaimon  työt ovat ajoittain aamulla ja illalla, lapsilla paljon harrastuksia ja töitä. Lisäksi nuo meidän rakkaat karvanaamatkin työllistävät perhettä. Päivälliseltä sitten kiireellä venerantaan jossa veneen edellisen omistajan isä oli paikalla odottamassa minua. Siinä ehdittiin jutella muutamia hetkiä. Kaverin isä on minullekin tärkeä, paljon on tullut tehtyä hänen kanssaan. Hän on monesti ollut minulle miehen mallina kun oma isäni on ollut 24/7 töissä. Olen tehnyt monta mökki-, meri- ja harraste matkaa yhdessä kaverini ja hänen perheensä kanssa. Heillä oli aikanaan Geta Snipan jolla matkasin useamman kerran Kivenlahdesta Villinkiin. Nuorelle poikaselle todella pitkä matka. onneksi musiikki raikasi ja pelikortit toivat helpotusta keulakajuuttaan... Tämä oli ensi kosketukseni retkiveneilyyn. Mielestäni vene oli hidas ja keikkuva. Mutta minulle Mini-Busterin ( perheemme vene ) jälkeen tuo oli suuri ja todella hieno.Geta Snipanin pituushan oli noin 7 metriä ja leveys hiukan yli 2 metriä.  Muistan vieläkin veneen astiaston. 


Juttelun jälkeen menin leimaamaan veneemme sammuttimet. Seuramme oli järjestänyt paikalle sammutin huollon. Tämä palvelu on hieno ele seuralta, kyseessä on oikein perinne satamassamme. Nyt hoitui kivuttomasti leima sammuttimen kylkeen. Ei jonoa ollenkaan, ei sammuttimien kuljettamista tarkistukseen jonnekin.  Seuraavaksi otin kaikki katsastusta varten tarvittavat tavarat esille veneemme pöydälle. Onhan siinä toki iso määrä tarvikkeita. EA-laukku ja taskulamppu/valonheitin olivat autossa vielä tässä vaiheessa.  Andyn kanssa käytiin sitten vene läpi kaikkineen tilpehööreineen. Hänen kanssa hoidettiin talvella myös runkokatsastuskin. Joskus aikanaan  kun emme vielä kuuluneet veneseuraan ajattelin katsastuksen olevan " turhaa ". Tuleehan sitä vene pidettyä kunnossa ja varusteltuna muutenkin. Nyt kun olen ollut useamman vuoden seuranjäsen, niin kyllä katsastus kannattaa hoitaa. Talvella katsellessamme Vaimon siskon perheelle veneitä korostui katsastuksen rooli. Useampi vene joita ei ollut katsastettu oli huonompi kuntoinen kuin vastaava katsastettu. Huomio kiinnittyi usein veneen ylläpitoon. Toki kaikissa oli melko samankaltaisia varusteita mutta se jokin aina erotti. En tarkoita missään nimessä että katsastettu vene olisi automaattisesti parempi kuin katsastamaton. 

Ja sitten seuraavaan asiaan: Kiitos kysymästä, puutarha voi hyvin. Koulitut taimet ovat kasvaneet mukavasti. Toki tuo laatikko näyttää vielä vähän karulta ja mahdollisesti sekavalta. taimet ovat nyt reissanneet muutamia päiviä olohuoneesta parvekkeelle ja takaisin. Parvekkeella on mukava juoda saavilliset teetä ja jutella kasveille.Vielä siis on mahdollisuus saada itse kasvatettuja yrttejä kesäksi. Toki vaimo katseli tuossa edellisvuosien yrttilaatikkoa sillä silmällä. Sanoi sitä pidettävän varmuuden vuoksi esillä. Varmistaa täten meidän puutarhan veneelle. Vanha yrttilaatikko on joululahja muutaman vuoden takaa. Kyseinen laatikko on tehty merestä löydetystä lankusta joka tehty Jaloviina pullon kokoiseksi. Pullo oli pakattu kuivattuun rakkolevään ja paketti sidottu tervatulla narulla. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti