Safire Mökki mainos

torstai 12. maaliskuuta 2015

Pientä veneen ehostusta

On maaliskuutakin jo eletty jonkin aikaa. Askeleet kulkevat omalle veneelle jo säännöllisesti. Olen jo vienyt veneelle siivoustarvikkeita. Ja käynyt ostamassa lakkaa veneen ovia sekä ikkunapuita varten.



 Tuossa lauantaina oli pojallani kaverisyntymäpäivät kotonamme. vauhti oli pojilla kova ja totesin että pääsen onneksi kesken kekkereiden karkaamaan venerantaan. Loppu bileet jäi vaimon kestettäväksi... Venerantaan piti lähteä ajoissa kun kaverin vene käännettiin ympäri pohjanpuhdistusta varten. Meitä oli useampi mies ja muutama nainenkin paikalla. Veneen kipattuamme lähdin erään paikalla olleen vanhan naapurin kanssa käymään veneellämme. Esittelin ylpeänä ostoksiani, jääkaappia ym. Uusi jääkaappihan on 65 litrainen Isotherm ja tuli siis vanhan 45 litraisen paikalle. Päätin demostroida kaverille kuinka paljon pitää leikata lasikuitua pois jotta saa uuden paikalle. Meidän molempien hämmästykseksi uusi kaappi meni vanhan reikään leveydeltään. Korkeudessa oli sitten säätämistä ja alas jouduin rakentamaan korotuspalan ja ylös laitan listan peittämään ylimääräistä koloa. Eli isompi kaappi vaatii vähemmän tilaa. Ennen rakentelua piti tosin tyhjentää asennuspaikka vanhoista asioista ja pyyhkiä tila puhtaaksi. Löysin tuolta kolme halsteria.

Nyt kun sain rätin ja rasvanpoisto aineen käsiini ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin taas jatkaa seuraavalla kerralla veneen puhdistamista. Aloitin takakajuutasta ja täällä sukelsin akselikaivoon. Onneksi kyseinen tila oli ns puhdas. Riitti kun makasin pistopunkalla ja suihkuttelin ainetta kaivantoon ja annoin vaikuttaa, lopuksi pyyhkiminen puhtaalla rätillä. Seuraavaksi oli sitten moottoritilan vuoro. Flying Albatrossissahan moottori on todella alhaalla ja avotilan lattia ylhäällä. Ensin lattialuukku auki ja pyyhin tämän sekä reunukset josta löytyi myös avotilan veden poisto reikä. Hiekkaa oli yhden hiekkalaatikollisen verran jäänyt tuonne lattialuukun reunuksille. Lopuksi istuin / makasin moottorin päällä ja yritin ylettyä rätillä moottorin alle pohjalle asti. On sitten todella syvällä tuo moottori ja sen alla oleva lattiakin on kaukana... Paikat tulivat kipeiksi tuollaisesta kurottelusta. Pakko pitää veneen laittamisessa päivä vapaata.

Tiistain levättyäni tuli keskiviikon vuoro. Kaverini haki kuomumme CoverTopista saumojen ompelusta ja toimitti sen veneellemme. Itse polkasin pyörällä töistä satamaan tarkoituksena saada hiotuksi kaikki ikkunan- ja oven kehykset.



Tosiaan edellistä edellinen omistaja oli käsittääkseni lakannut kaikki ulkoiset puuosat kirsikan punaisella. Tämä ei ollut aivan meidän väriämme varsinkaan kun kyseiset ovet ja puitteet ovat teakkia. Onneksi Hiekkapaperilla saa paljon aikaiseksi. Nyt oli pakko käyttää lihaskäyttöistä hiontaa kun satamassa ei ollut vielä sähköt päällä. Ensin kävin karmien kimppiin hiekkapaperilla , karkeus 60. Lopuksi sitten 120 karheudella viimeistely. Kuten kuvistä näkee on hommat vaiheessa pitkin venettä. Tuota lakkapurua tuli ainakin 5 kiloa, jos vähän liioittelen. Onneksi minulla oli vain neljä arkkia karkeaa paperia ja se loppui samaan aikaan kuin virta itse hiojasta. Muistettava seuraavaa kertaa varten: Jos tulet töistä venettä laittamaan kannattaa varata eväitä ja juotavaa mukaan.  Tänään mentävä vielä viimeistelemään reunuksia. 

2 kommenttia:

  1. Hieno blogi! Minkälaisen jääkaapin valitsit veneeseen? Joudutko uuden kaapin myötä optimoimaan sähköjärjestelmää kulutuksen osalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, valinta kohdistui kompurakaappiin. Tutkin paljon vaihtoehtoja ja meinasin tilata halvemman kaapin mutta vanhempien veneilijöiden kuunteleminen kannatti. Minulla on kaksi hyvää isoa akkua jotka lataan kahdella aurinkopaneelilla. Isompi paneeli on 80 W ja pienempi jotain muuta. Näiden jatkona on laadukas lataussäädin. Haaveilen kyllä kulutuksen pudottamisesta ja olen harkinnut kaikkien valojen muuttamista LEO valmiiksi.

      Poista