Safire Mökki mainos

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Tähti

Meillä jokaisellahan on jokin tähti mielessään. Toiset seuraavat Pohjantähteä ( Polaris ) merellä liikkuessaan tahi haaveissaan. Toisille on " tähti silmät " mistä haaveillaan ja joiden edessä langetaan. Jollekin ainoa oikea tähti on se juoma joka toimii myös rantautumis rituaalissa juomana ja vain yhden tähden.

Olemme seurailleet veneilyssämme erilaisia tähti ajatuksia. Nämä mukamas hienot aatokset ovat saattaneet meitä milloin hyviin ja milloin huonoihin valintoihin.  Yksi näistä huonoita valinnoista oli alkaa kiireellä korjailemaan sähköjärjestelmää rakkaassa veneessämme alkukesästä 2014. Ensin poistettiin vähintään kilometri vanhaa johtoa jonka kummassakaan päässä ei ollut mitään. Sitten vaihdeltiin johtoja uusiin niissä missä oli virta tarvetta.  On sitten kuulkaa paljon erilaisia johtoja veneessä. Sulaketaulua emme vielä vaihtaneet. Veneilyt jatkuivat koko ajan. välillä ladattiin akkujakin.



Juhannuksena Vasikkasaaressa sadetta pitäessä ja grillatessa tuli sitten puhetta muiden kanssa meidän virta ongelmasta. Sanoivat meillä olevan sähkövuodon. Tämähän löytyi moottorin peräpuolelta kun johto joka lähti laturilta oli irti. Tämä johto kiinni takaisin ja taas pelitti, ehkä.... Akut tosin olivat sanoneet jo sopimuksen irti. Tästä myöhemmin lisää.


Onneksi olimme juhannuksena liikkeellä kavereiden veneellä. Loistava ilmahan Espoossa juhannuksena 2014, sadetta ja lämmintäkin oli varmaan 10 astetta.


Toisin sanoen aina ei tähti ajatukset ole pelkästään hyvästä. Onneksi kävimme nämä virta asiat ennen suurta meriretkeä läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti